Tietosuoja
Punainen Risti Ensiavun harjoittama koulutus- ja ensiaputuotteiden myyntitoiminta edellyttää henkilötietojen käsittelyä. Henkilötietojen käsittely perustuu asiakassuhteeseen, muuhun asialliseen yhteyteen tai asiakkaan antamaan suostumukseen. Henkilötietoja käytetään esimerkiksi asiakassuhteen hoitoon, asiakastyytyväisyys- ja muihin kyselyihin sekä asiakasviestintään, sekä koulutuspalveluiden ja ensiaputuotteiden markkinointiin. Punainen Risti Ensiapu kiinnittää erityistä huomiota asiakastietojen suojaukseen ja henkilötietojen huolelliseen käsittelyyn. Käsittelyssä noudatetaan hyvää tietojenkäsittelytapaa.
Henkilötietoja kerätään pääasiassa asiakkaalta itseltään tai asiakkaan valtuuttamana tämän työnantajalta. Lisäksi Punainen Risti Ensiapu voi kerätä www-sivustoillaan käyttäjien päätelaitetta koskevia tietoja evästeiden (”cookies”) ja muiden vastaavien tekniikoiden, kuten www-analytiikan, avulla. Kerättyjä tietoja käsitellään tietosuojaselosteilla kuvatuilla tavoilla. Evästekäytäntö.
Jokaisella rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa hänestä tallennetut henkilötiedot ja vaatia oikaistavaksi, poistettavaksi tai täydennettäväksi rekisterissä oleva itseään koskeva, käsittelyn tarkoituksen kannalta virheellinen, vanhentunut, puutteellinen tai tarpeeton tieto. Henkilötietojen käsittelyyn liittyvät kysymykset ja pyynnöt tulee osoittaa sähköpostitse osoitteeseen tietosuoja.ensiapu@punainenristiensiapu.fi
Pääset halutessasi tarkastamaan tietosi pätevyyden osalta täältä ja ensiapukoulutuksen osalta täältä.
Tarpeen mukaan voit tarkastaa rekisteriin merkityt tietosi myös tätä kautta.
Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä saat alla olevasta asiakkuuteen ja muuhun asialliseen yhteyteen perustuvan rekisterin rekisteriselosteesta.
Tietosuojaseloste – SPR ensiavun kouluttajien osaajaohjelma
Tietosuojaseloste – pätevyysrekisteri
Tietosuojaseloste – ensiavun ja terveystiedon kouluttajat ETK®
Tietosuojaseloste – asiakasrekisteri
Tietosuojaseloste – ensiapukoulutetut
Tietosuojaseloste – yhteistyökouluttajat
Tietosuojaseloste – työnhakijarekisteri