Punainen Risti Ensiapu
Punainen Risti Ensiapu on osa Suomen Punaisen Ristin ja koko maan valmiuden ja varautumisen kokonaisuutta. Koulutamme auttajia, jotka osaavat ja uskaltavat toimia yllättävissä ensiapua vaativissa tilanteissa.
Punainen Risti Ensiapu on osa Suomen Punaisen Ristin ja koko maan valmiuden ja varautumisen kokonaisuutta. Koulutamme auttajia, jotka osaavat ja uskaltavat toimia yllättävissä ensiapua vaativissa tilanteissa.
ensiapukoulutuksen asiantuntijaa
suoritettua SPR ensiapukoulutusta vuodessa
liikevaihto vuonna 2023
Suomen Punaisen Ristin ensiavun koulutusohjelmien kehitys ja asiantuntijuus on keskitetty keskustoimiston ja piirien yhdessä omistamaan Punainen Risti Ensiapuun.
Koulutusohjelmat-yksikkö vastaa Punaisen Ristin ensiavun koulutusohjelmien kehittämisestä ja koulutusmateriaalien tuottamisesta, kumppanuuksista ja ensiavun ja terveystiedon kouluttaja ETK® perus- ja täydennyskoulutuksista.
Koulutuspalvelut-yksikkö järjestää SPR ensiapukoulutuksia yhtenä kumppaniorganisaationa.
Yhdessä olemme Punainen Risti Ensiapu – ensiapukoulutuksen edelläkävijä.
Osana Suomen Punaista Ristiä, tuottomme käytetään järjestön kotimaan auttamistoimintaan meidän kaikkien hyväksi. Toimintaamme ohjaavat sekä Punaisen Ristin periaatteet ja eettiset toimintaohjeet että halu suojella elämää kaikissa tilanteissa.
Osoituksena yhteiskuntaa tukevasta työstämme Suomalainen työ ry on myöntänyt meille Yhteiskunnallinen Yritys -merkin.
Suomen Punaisella Ristillä on lähes 140 vuoden kokemus ensiavusta. Ensimmäinen Punaisen Ristin ensiapukoulutus järjestettiin vuonna 1885. Ensiapukoulutus on kehittynyt ja muuttanut muotoaan vuosien varrella, mutta sen merkitys ei ole muuttunut: ensiaputaidot luovat turvaa omalle lähipiirille ja Punaisen Ristin kautta koko Suomeen.
Tavoitteemme on, että jokaisessa kodissa ja työpaikalla on ensiaputaitoisia ihmisiä.
Meitä ohjaa halu kehittyä, luottamus ja vastuullisuus.
Koulutamme auttajia, jotka osaavat ja uskaltavat toimia.
Olemme osa Punaisen Ristin kansainvälistä liikettä ja samalla osa koko maan valmiuden ja varautumisen kokonaisuutta. Vahvistamme toiminnallamme Punaisen Ristin tavoitteita olla johtava ensiaputoimija niin yhteiskunnan normaali- kuin häiriötilanteissa.
Olemme vastuullinen työpaikka ja meillä työntekijä kokee työssään vahvaa merkityksellisyyttä. Näytämme itse esimerkkiä ja olemme kouluttaneet koko henkilöstöllemme ensiaputaidot. Yhteiskunnallisena yrityksenä tuottomme käytetään Suomen Punaisen Ristin kotimaan toimintaan.
Jatkuva kehitys, teknologian hyödyntäminen ja hallittu muutos varmistavat toimintamme kestävyyden ja edelläkävijyyden. Tiedon tuottaminen ja tiedolla johtaminen tukevat toimintamme vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta.
Kumppanuus- ja osaajaohjelmamme tuovat arvoa verkostollemme, joka on tärkeä osa valtakunnallista ensiapuvalmiutta. Ammattitaitomme ja kokemuksemme ensiapukoulutusten järjestäjänä näkyy asiakkaillemme ja kurssiosallistujillemme laadukkaana ja auttamisrohkeutta lisäävänä ensiapukoulutuksena.
Vastuullamme on kouluttaa elämää pelastavia taitoja mahdollisimman monelle.
Tavoittelemme yhteistä hyvää
Punainen Risti Ensiapu on yhteiskunnallinen yritys. Noudatamme Punaisen Ristin periaatteita päätöksenteossa ja arjen valinnoissa. Olemme läpäisseet WWF:n auditoinnin ja meillä on WWF Green Office sertifikaatti.
Luotamme ihmisiimme ja jaamme vastuuta osaajillemme. Meillä on työkykyjohtamisen ohjelma ja seuraamme kuukausittain henkilöstön hyvinvoinnin mittareita. Kysymme puolivuosittain henkilöstön työvirettä, joka on ollut jo pitkään erinomaisella tasolla (kevät 2024: 4,3/5).
Toimintaamme ohjaa visio Suomesta, jossa mahdollisimman moni on ensiaputaitoinen – hätätilanne ei katso aikaa eikä paikkaa. Sijoitus SPR ensiapukoulutuksiin kanavoituu yhteiskunnalliseen hyvään: yrityksemme tuotto ohjataan Suomen Punaisen Ristin kotimaan auttamistoimintaan.
Edistämme turvallisempaa Suomea
Olemme johtava ensiaputoimija Suomessa niin yhteiskunnan normaali- kuin häiriötilanteissa. Meillä on valmius kouluttaa nopeasti suuri määrä ensiaputaitoisia ihmisiä kaikkialla Suomessa. Ylläpidämme valtakunnallista ensiapukoulutusrekisteriä, josta saadaan tietoa ensiapuvalmiudesta viranomaisten käyttöön.
Olemme osa koko maan valmiuden ja varautumisen kokonaisuutta. SPR ensiapukoulutuksen suorittaa vuosittain noin 100 000 henkilöä. Kaikilla työntekijöillämme on voimassa SPR Ensiapukurssi EA 1® -pätevyys.
Lisäämme auttamisrohkeutta
Ensiapu on elämäntaito, ei pelkkä kurssilta saatava todistus. SPR ensiapukoulutukset perustuvat tutkittuun tietoon ja ensiavun kouluttamisen pitkään kokemukseen.
Koulutamme ammattitaidolla. Kouluttajana toimii aina terveydenhuollon ammattihenkilö, jolla on ensiavun ja terveystiedon kouluttaja ETK®-koulutus ja voimassa oleva kouluttajaoikeus.
Tunnistat aidon Punaisen Ristin ensiapukoulutuksen SPR-etuliitteestä. Osaajaohjelmalla huolehdimme ensiavun johtavien asiantuntijoiden osaamisesta.
Punainen Risti Ensiavun yhtiökokous on korkein päättävä elin, joka valitsee osakkaiden nimeämät henkilöt yhtiön hallituksen varsinaisiksi jäseniksi. Hallitus, johon kuuluu seitsemän (7) varsinaista jäsentä vastaa yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta toiminnasta. Suomen Punaisen Ristin pääsihteerillä on läsnäolo- ja puheoikeus hallituksen kokouksissa. Punainen Risti Ensiavun hallitus nimittää toimitusjohtajan, joka osallistuu yhtiön hallituksen kokouksiin.
Punainen Risti Ensiavun hallitukseen kuuluu omistajan, eli Punaisen Ristin keskustoimiston ja piirien edustajat, sekä laajan kokemuksen omaavia terveydenhuollon ja liike-elämän edustajia.
Hallituksen puheenjohtaja
Hallituksen jäsenet
Palvelemme tiedotusvälineiden edustajia monin tavoin. Punainen Risti Ensiavun asiantuntijat ovat käytettävissä haastatteluihin ja taustatietojen hankkimiseen. Ota yhteyttä:
Punainen Risti Ensiavun toiminta
Toimitusjohtaja, Anne Pellinen, puh. 050 562 9277
Punainen Risti Ensiavun hallinto- ja tietosuoja-asiat
Hallintopäällikkö, Mirja Sjöberg, puh. 0400 787 135
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@punainenristiensiapu.fi